torstai 27. tammikuuta 2011

Osa 3, Nirunaruja

Tein illan piristykseksi pari Nirunaru-tunikaa kierrätyskankaista. Mummoni toivoi, että tekisin jonkun mekkosen, jotta hän voisi antaa sen sukulaisen pikku-neidille. Päätin tehdä toisen samalla. Tunikat ovat kokoa 74cm. Kyllä oli ihanaa tehdä näitä!

Tämä on ehdoton lempparini (ruskean ystävä kun olen). Applikoin lehdet ja kukka on leikattu aiemminkin käyttämästäni retrokankaasta. Helman alareunan kankaan sain ystävältäni joulupaketissa. Paketissa oli monta kivaa kangasta, joista yritän pikkuhiljaa saada jotakin tehtyä. Ylempi kangas on kirppislöytö, jota olen käyttänyt aiemmin oman tytön mekkoon.

Isompikukkainen kangas on samaiselta ystävältäni saatu. Helmakangas on kirppislöytöjä. Nauha ja ruusu kaappini kätköistä. Nämä olivat yllättävän nopeita tehdä. Toivottavasti ystäväni saavat tyttövauvoja, jotta saisin tehdä näitä lisää!! Harmittaa, kun minulla ei ollut mahdollisuutta ommella silloin, kun oma neiti oli näin pieni.

Iloista mieltä toivottaen Heli

tiistai 25. tammikuuta 2011

Kangaskasojen pienennys Osa 2, kierrätystä

Poitsu sai uuden puvun kirppikseltä löydetyistä aikuisten vaatteista. Resorit äitini jämäpaloista. Kaavana samoja, joita olen aiemminkin käyttänyt.

Tahmatassu ehti jo sotkea paidan, mutta laitoinpa silti kuvan applikaatiosta. Olen nimittäin suunnitellut jo muutaman kerran kuvien ottamista ja joka kerta paita on ehtinyt likaantua ennen kuvaamista ;)

Olen siivoillut kaappeja ja pitänyt luovaa taukoa käsitöiden tekemisessä. Parin viikon jälkeen on alkanut taas tuntua, että syyhyttää päästä tekemään jotain. Parina päivänä olen jo neulonut, mutta tänään ajattelin ommellakin jotain. Pikkumies pitää kyllä huolen siitä, ettei äiti pahemmin saa mitään tehtyä.. Hän on keksinyt, että tuolien avulla pääsee kiipeämään aika korkealle! Ja että hanoista tulee vettä..

Heipsistä! Heli

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kangaskasojen pienennys Osa 1

Piipaa heitti haasteen, että me kankaiden hamstraajat tekisimme joka viikko jotain kankaista, joita kätköistämme löytyy. Kuten blogini nimi kertoo, meiltäkin niitä löytyy ;) .  Olen säilönyt aika pieniäkin jämäpaloja ja nyt sain niistäkin jotakin käyttökelpoista. Kokeilin Ottobre 6/2010-lehden boksereiden ja hipstersien kaavoja. Kivat tuli molemmilla kaavoilla.

Viidakkokangas on edelleen yksi lemppareistani. Tiikeri pääsi takapuolelle :)

Toinen projekti oli samaisen lehden kaavalla tehty hihaton huppari. Kankaana kirppislöyty-college ja vuori vihreää trikoota. Kuvat on taas kerran tosi huonoja, joten värit ei oikein näy.. Tikkaukset on tehty vaaleanvihreällä langalla. Rinnassa merkki, joka sai ideansa mieheni työkavereiden antamasta lempinimestä, joka alkaa D-kirjaimella ;) Se näyttää tosi ruman väriseltä kuvassa. Luonnossa näkymä on parempi.


Huppari on kokonaan vuoritettu.

Pöllö-nauhasta tuli pari merkkiä koristeeksi. Kuvassa näkyy väärään kohtaan tehty napin merkki.. Tein ne ensi liian tiuhaan. Napit on kierrätetty jostakin vanhasta vaatteesta.  Poika tykkää hupparista tosi paljon. Saas nähdä, mitä kaverit koulussa sanoo. Se kun merkitsee nykyään aika paljon..

Olen tuhonnut kankaita vähän lisääkin, mutta siitä myöhemmin. Nyt vaan kaikki mukaan haasteeseen!! Minun pitääkin nyt tuhota oikein urakalla, kun saatan päästä pian kangaskauppaan, josta kuulemma saa kangasta tosi halvalla ;)

Mukavaa alkavaa viikkoa toivotellen HELI

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Ihana retrolöytö!


Löysin kirppikseltä tätä ihanaa kangasta kahden verhon verran. Tein pussukoita ja kauppakassin joulupaketteihin ja leikkasin itselleni mekon, jota en ole vielä ommellut. Tämä kuosi on sellainen, että tykkään siitä koko ajan vaan enemmän! Ihana löytö!
Posted by Picasa