sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Lisää pylväitä hameen muodossa

En ole välittänyt virkkaamisesta, mutta nyt piti virkata, koska tämä hame oli pakko saada. Ohje oli kevään Novita-lehdessä. Lankana Nalle.

Pari kukkaa piti laittaa koristeeksi kevään kunniaksi. Hame on aivan mahtava päällä!! Ja minä aloin tykkäämään virkkaamisesta. :) 

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Isoäidin tunnelmaa nupulle

Olen suunnitellut Nuppu-peiton tekemistä jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt ystäväni kertoi, että myös neulottu tai virkattu käy. Siitä innostuneena päätin hyödyntää palmikkosukista jääneet langat ja virkata nupulle isoäidinneliön. Ajatukseni oli, että tästä voisi joskus tehdä vaikka tyynynpäällisen sitten kun nuppu kasvaa. Kuvasin peiton kiireessä, joten anteeksi taas huonot kuvat..

Laitoin peiton takapuolelle luonnonvalkoisen ohuen fleesen. Se tuntuu mukavan pehmeältä pikkuista vasten. Toivottavasti peitosta on iloa jollekin perheelle!

Mukavaa viikonloppua! Minä alan ompelemaan keittiöön uutta verhoa. Löysin niin ihanaa kangasta, etten voinut vastustaa!
Heli

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Kohta enää muisto vain..

Päätin ikuistaa vielä muiston rakkaimmista haalareistamme. Tein nämä jo tosi kauan aikaa sitten. Kaava on ystäväni Marin ja on osoittautunut todella hyväksi!
Kankaina käytin isomman pojan housuompeluksista yli jääneitä joustofroteen paloja.
Auto-applikaatot löytyvät siis edestä ja takaa. Ja värit päinvastoin edessä ja takana.
Ja kuten kuvista näkyy, kuvaaminen on melko haastavaa, kun kohteena on ensi viikolla kaksi vuotta täyttävä poitsu ;) Nämä housut ovat olleet varmasti eniten käytössä kaikista vaatteistamme. Lahkeet olivat aluksi pitkät ja nyt ne ovat lyhyet, mutta en henno vieläkään näistä luopua, joten käytetään vielä kesällä!
Kova into olisi ommella, mutta eipä tuon poitsun kanssa tällä hetkellä oikein onnistu.. Ja päikkäriajat pitää melkein pyhittää lepäämiseen, että jaksaa taas juosta perässä :) Metsolan kankaita on ihanan houkutteleva pino tuolla odottamassa.. Jospa tänään jotakin vähän saisi tehtyä..

Iloista viikkoa toivotellen HELI

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Tunika vai yöpuku


Tyttö teki H&M-löytöjä ja yllättäen tarttui taas mukaan noita Hello Kitty-silityskuvia. Tunika pääsee vasmasti kovaan käyttöön juuri siitä syystä, että siinä on Hello Kitty.

Tunikan kaava on sama Ottobre-kaava, jota olen aiemminkin käyttänyt, vähän muokattuna. Tunikasta tuli mielestäni vähän liian yöpukumainen. Mutta pitäköön tyttö yöpukuna tai päivävaatteena, ihan miten tahtoo.

Kangas on Turusta Jättirätti-kangaskaupasta. Kannattaa käydä katsomassa, jos siellä päin liikkuu. Uskomaton määrä edullisia kankaita. Minä sain kuitenkin hillittyä itseni ja osti ainoastaan tämän kankaan. Kangas on siis trikoota, jossa nuo sydämet tuntuvat pinnassa. Saas nähdä, miten pysyvät pesuissa. Ompelu tuntui tosi mukavalta pitkän tauon jälkeen! Jospa tästä taas innostuisin noita kankaita tuhoamaan.

Mukavaa viikonloppua! Heli

torstai 3. maaliskuuta 2011

Ihanat jalanlämmittimet

Meillä on ollut äitini kanssa sellainen sopimus, että hän tekee villasukat ja minä muut. Nyt tein kuitenkin poikkeuksen tähän sääntöön. Minun oli pakko saada nämä uusimmasta Novita-lehdestä löytämäni raitasukat! Lanka on Seitsemän veljestä Raita. Värit ovat niiiin minun mieleeni.


Sukkien juju ovat palmikot, joita on siis varren alussa joustinneuleena ja kaksi palmikkoa jatkaa matkaansa alas asti. Tykkään!
Samasta lehdestä on nyt kovaa vauhtia syntymässä virkattu hame, joka hurmasi minut ensisilmäyksellä. Virkkaaminen ei ole koskaan ollut minun juttuni, mutta nyt on virkattava, että saan hameen. :)

Virkkasin myös Nuppu-peittoa, mutta se on vielä vähän kesken, kun lanka loppui.. Äidin kätköistä pitää hakea vähän lisää.

Aurinkoisia kevätpäiviä toivotteleepi Heli