perjantai 31. joulukuuta 2010

Hyvää Uutta Vuotta! Ja muutamia joululahjoja vielä.

Siskoni toivoi joulupukilta virkattua huivia, johon hän valitsi violettia Novitan Rose mohair-lankaa, jossa on kiiltävää seassa. Hän sanoi aiemmin, ettei tykkää hapsuista, joten en tehnyt niitä. Saattaa olla, että hapsut tehdään kuitenkin vielä myöhemmin.

Tein monenlaisia pussukoita joulupaketteihin. Tässä osa niistä. Kankaina uusia ja kierrätettyjä.

Osa lahjoista jäi suunnitelmista huolimatta kuuvamatta. Jotain on vielä kuvattunakin..

Joulun jälkeen on aina kiva tunne, kun voi tehdä ihan mitä huvittaa, ilman aikatauluja. En ota paineita lahjojen tekemisestäkään, mutta ne on kuitekin saatava tehtyä tiettyyn päivään mennessä. Seuraavaksi on suunnitelmissa vaatteita joulupukin tuomille barbeilla, mummoni "tilaama" pikku mekkonen pienelle tyttöselle, perusvaatetta omille lapsukaisille, laukku ystävän lapselle, ym. Viimepäivät olen neulonut legginsejä tytölle. Toinen lahje on valmis.. Alkuvuoden tavoitteena olisi saada lanka- ja kangaskasoja vähän pienennettyä ;)

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!! t. HELI

Ei kommentteja: