lauantai 31. heinäkuuta 2010

Ompelua poitsun kanssa.

Meidän esikoinen (poika kohta 9v) on innokas oppimaan ompelua ja ihmettelee ja ihastelee mun tekeleitäni. Nyt hän teki äidin avustuksella synttärilahjan kaverilleen. Hän itse valitsi värit ja kuvan ja halusi vielä nimen tehdä huiviin. Hienosti ompelu jo sujui. Itse joutui malliksi, mutta sanoi, ettei naamaa saa näkyä ;) Kaverin äiti soitteli minulle ja ihmetteli, miten Niko on niin taitava. Kertoo ylpeä äiti :)

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Synttärilahjaksi

Saimme kutsun setäni syntymäpäiville ja mietin pitkään, mitä lahjaksi. Päätin tehdä vyötärölle kiinnitettävän pyyhkeen, johon kone kirjoi hänen etunimensä ensimmäisen kirjaimen. Löysin paikallisesta kangaskaupasta ihanaa uutta vohvelikangasta. Se on pehmeää ja ruudut ovat isommat kuin perinteisessä. Hintaa oli kyllä aika reilusti, mutta on se sen arvoista :)

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Hellettä!!

Tein ihanan löydön Eurokankaasta keväällä. Tämä trikoo maksoi muistaakseni jotain n.3e/m. Ajattelin heti, että tästä pitää tehdä tytölle hellemekko. Mekko on ollut jo tosi kovassa käytössä enkä meinannut ehtiä kuvaan saamaan, kun vauhti on niin kova ;) Huiveja olen tehnyt muutamia. Yritän löytää niitä vielä kuvattavaksi myöhemmin.. Olen ommellut huivit niskasta kiinni, joten ne on helppo sujauttaa päähän.

Mukavia hellepäiviä toivottaen Heli
Sydämiä on syntynyt lahjoiksi erilaisia.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Lisää "tilattuja"..



Sisko kyseli joskus keväällä, voisinko tehdä hänelle mekon ystävänsä häihin. No, minähän voin. :) Hän valitsi itse kankaan ja minä ompelin Suuri Käsityö-lehden XL-kaavalla (en nyt muista, mikä oli lehden numero, mutta kaivelen sen, jos joku tahtoo). Lehdessä kaavalla oli tehty pikkumusta. Tässä tunnelma on vähän eri. Kukka rinnassa tekee vaatteesta juhlavamman. Toivottavasti lopputulos on tilaajalle mieleinen.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

"Tilaustöitä"

Kuvista ei kokoeroa huomaa, mutta toinen on penaali ja toinen pienempi pussukka pankkikorteille. Nimet kirjottu turkoosilla konekirjontalangalla ja koristeet korutarvikkeista. Kangas farkkua. Vuori ohutta vuorikangasta. Penaalin sivussa koriste ruudullisesta nauhasta.
Kummipoika sai myös autopaidan, kun täytti 1 vuotta. Tein paidat samaan aikaan, sarjatyönä, mutta en viitsinyt kuvaa laittaa ennen synttäreitä.