sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Iloisesti tanssahdellen uudessa mekossa :)

Ostin keväällä torilta Nanson trikoopalan ja näin heti silmissäni iloiset mekot äidille ja tyttärelle. Omani tekaisin viimein tänään ja siitä tuli ihana! Kaavana Suuri Käsityö 5-6/2011 tunikan kaava. Laitoin kuminauhan vähän eri kohtaan ja pidensin helmaa. Tosi helppo ja yksinkertainen kaava, mutta ihana! Aion käyttää kaavaa uudelleenkin.

Kangas on hauskan värikäs, mutta silti tosi raikas. Kylläpä tanssittaa! :)

Heli

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Iloinen yllätys, ensimmäinen tunnustus! :)

Olipa iloinen yllätys, kun sain ensimmäisen tunnustuksen, makeankin vielä! Kiitos Mari!
                                      Tunnustuksen saajan kuuluu kertoa lempiväri, -ruoka ja -paikka,


                                                                jossa haluaisi käydä.

       Lempivärini taitaa olla ruskea. Lempiruokia on paljon, mutta yksi suurista herkuistani ovat kana- vuohenjuusto-leivät, nam! Syksyllä tulevaa Rooman-matkaa odotan kovasti, joten sinne tällä hetkellä haluan eniten.

Laitan tunnustuksen eteenpäin : Maalaiselämää
                                               Mekkotehdas
                                               Kesän vihreyttä ja talven valkeutta sinisin ajatuksin

Olen saanut myös uusia lukijoita, TERVETULOA! Tämä innostaa taas touhuamaan monenlaista! :)

                                                    Heli
                                               

Lahja Lontoon pojalle


Lontoossa asuva ystäväni on saanut ensimmäisen lapsensa. He ovat nyt ensimmäistä kertaa käymässä Suomessa. Halusin ommella pojalle jotain pientä. Tein maatilakankaasta pienen kassin ja trikoopaloista lelun, jonka sisässä on erilaisia asioista, joista tulee ääni, kun puristaa tai heiluttaa, esim. karkkipussi ja tonttulakin "kilikello". Valitsin kankaiksi värikkäitä ja selkeitä kuvioita. Ja autojahan tietenkin pitää pojalle olla ;). Ystäväni ihastui kassiin heti ovella ja sanoi, että ehti jo olla minulle kateellinen, että minulla on sellainen. Olipa kiva ojentaa se hänelle!! Yritin kuitenkin muistuttaa, että kassi on hänen LAPSELLEEN. ;) Tuo kangas on kyllä aivan ihanaa!

Eilisen päivän selasin käsityölehtiä ja etsin jotain kivaa neuleohjetta, jota voisin alkaa tikutella.. Käsityö-minä on siis oikeasti herännyt!

Heli



sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Ompeluinnostus on löytynyt taas!!

Olen harmitellut koko kesän, kun ei ole oikein ollut mitään intoa ompeluun tai mihinkään käsitöihin. Katselin äsken kesän valokuvasaalista ja totesin, etten ehkä olisi ehtinytkään tehdä mitään. Paljon kaikkea kivaa on touhuttu perheen voimin ja ystävien kanssa! Mökkirannan illat jaksavat aina ihastuttaa.

Tämä on ollut meidän ensimmäinen karavaanarikesämme! Olemme kauan siitä haaveilleet ja nyt olemme saaneet nauttia reissaamisesta oman vaunun kanssa. Tämä on puuhaa, josta koko perhe tykkää! Harmi vaan, kun aika ja raha ovat rajallisia. :)

Kävimme ystäväperheemme kanssa Kalajoella. Oli tosi kiva reissu, vaikka harmillisesti juuri silloin oli tosi kylmää. Maisemat olivat ihania! Ja seura erittäin mukavaa.

Kovasti on uimassakin käyty. Olen nyt parina päivänä ommellutkin. Tein ystävälle uuteen kotiin Tervetulo-sydämen. Hän kirjoitti joskus blogiini, että tahtoo sellaisen sitten kun saa oman kodin. Toive piti tietenkin toteuttaa. Toinen ompelus oli farkkukankainen olkalaukku pojan kaverille. Siihen ei saanut pojan mielestä tehdä mitään kuvaa tms. Kuvia näistä en ikävä kyllä ehtiny ottaa. Jospa nyt saisin aikaiseksi lisää ompeluksia, kun olen vauhtiin päässyt! Arvontaakin olen suunnitellut jo pitkään. Ehkä sekin vielä toteutuu. :)

Iloisin kesäterveisin Heli

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Huh hellettä ja uimakoppi

Vierailimme juhannuksena ystäväperheen luona. Vein tuliaisiksi heidän rantabaariinsa punaviiniä, jonka päälle ompelin uimakopin. Kangas on Ikeasta. Nappi ja nauha omista kätköistä.

Vuorineilikkani kukkii viimein ensimmäistä kertaa. Aiempina vuosina puput ovat jyrsineet nuput ja se on harmittanut tosi paljon. Nyt kukkia on paljon enemmänkin, mutta en jaksa mennä kuvaamaan tuonne helteeseen.

Päivänliljat olivat myös ihanan näköisiä. On ihanaa seurata, miten joka vuosi puutarha on erilainen.
 En ole jaksanut ommella, vaikka edelleen suunnitelmia on paljon. Ehkä käytän jonkun sateisen päivän suunnitelmien toteuttamiseen..

Aurinkoisia päiviä toivotellen HELI